Lisätietoja AaVekellarista
AaVekellarin perusideana on, että tarvitsetpa sitten video-, ääni-, www- tai graafisen tuotannon palveluita niin ratkaisu kaikkeen löytyy saman katon alta. Mediat sulautuvat vaivatta yhteen ja aikaa ei kulu eri yhteyshenkilöiden haalimiseen - voit keskittyä tärkeimpään, eli omaan työpanokseesi!
AaVekellarin kautta hoituvat muun muassa:
- videokuvaus, animaatiot, editointi ja digitointipalvelut
- valokuvaus ja kuvanmuokkaus
- tarrateippaukset
- mainokset, logot, esitteet, kuvitustyöt
- www-sivut
- äänitallenteet ja musiikin tuottaminen/hankinta
AaVekellarin verkosto on kasvanut vuosien mittaan laajaksi ja pystymme tarpeen vaatiessa hyödyntämään myös ulkopuolisia kykyjä ja delegoimaan töitä eteen päin. Lopputuotteesta vastaa luonnollisesti AaVekellari.
Hinnoittelu
"Rahat tai henki", tokaistaan monessa länkkärielokuvassa, näistä kahdesta meille on tärkeämpää jälkimmäinen.
Hyvällä hengellä saadaan aikaan parempia tuotoksia ja paremmat tuotokset puolestaan kilpailevat paremmin alalla, jossa suhteiden avulla työllistää itseään myöhemminkin.
Kilpailuttamalla
meidät muiden palveluntarjoajien kesken, takaamme, että huomaat AaVekellarin pystyvän suuriin asioihin isolla panostuksella ja samanaikaisesti matalalla budjetilla. Hintamme eivät koostu kalliiden liiketilojen ylläpitokustannuksista.
Ota yhteyttä niin ruuvataan kysyntä, tarjonta ja hinta kohdilleen!
Tästä se tapahtuu: aavekellari@aavekellari.fi
|